KUKA MINÄ OLEN?
Sydämeltään puoliksi turkulainen ja puoliksi littoislainen 33-vuotias valokuvaaja, joka varovasti kokeilee asumista Naantalissa ja kuvaa ympäri Suomen.
Ensimmäiset hääni kuvasin vuonna 2013, jonka jälkeen totesin, että en ikinä halua alkaa häävalokuvaajaksi, mutta kuinka kävikään. Hääpäivät ovat täynnä suuria tunteita, aitoja tilanteita, yksityiskohtia ja rakkautta. Niiden ikuistaminen veti puoleensa ja ne ovat vielä tänäkin päivänä se syy miksi rakastan ja haluan ikuistaa ihmisten yhtä tärkeimmistä päivistä.
Matkalla mukaan on kuvauksiin tullut myös muita tärkeitä hetkiä elämän eri vaiheissa – perhekuvia, pariskuntakuvia, odotusajankuvia ja erilaisia juhlakuvia. Jokainen henkilö kamerani edessä on minulle ainutlaatuinen ja tunnen suurta etuoikeutta saada ikuistaa hetkiä muistoksi kuviin.
Kamerani eteen ovat tervetulleita kaikki, juuri sellaisena kuin ovat. Luodaan yhdessä rento ja mukava hetki, josta sinulle jää kuvien lisäksi lämmin fiilis.
On tärkeää, että kemiat kohtaavat ja voitkin alla olevien faktojen perusteella miettiä olisimmeko me hyvä match toteuttamaan juuri sinun kuvauksesi.
-
Lähes kaikelle voi nauraa ja elämän ei tarvitse aina olla vakavaa. Tilannehuumori on huumorin muodoista parasta vaikka mitä surkeammat jutut sitä enemmän yleensä nauran.
-
Olen totaalinen herkkis. Itken televisio-ohjelmia katsoessa ja aina, kun joku muu itkee. Häitä kuvatessa tirautan viimeistään siinä vaiheessa, kun puheet alkavat. Pyrin aina peittelemään tätä, vaikkakin toisinaan huonosti.
-
Sanon aina, että tykkään enemmän eläimistä, kuin ihmisistä. Jos voisin, niin haluaisin pelastaa kaikki maailman kaltoinkohdellut eläimet. Sydämessäni on erityinen paikka mustalle kääpiövillakoiralle nimeltä Messi. Toivotan lämpimästi kaikki lemmikit mukaan kuvauksiin.
-
Mutta tykkään kyllä ihmisistäkin, ei hätää. Minua jännittää (hyvällä tavalla) tavata uusia ihmisiä ja usein kuvauksen jälkeen olen kiitollinen siitä, että olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin. Kotiin tullessa huikkaan usein avopuolisolle, että ”ne oli niin ihania tyyppejä”.
-
Innostun erilaisista ja persoonallisista ideoista. Hääkuvauksissa on vedetty jalkaan vaelluskengät, syöty jäätelöä kaupan pihalla ja otettu potretteja sädesäällä pakastealtaiden välissä. Kuulen mielelläni teidän ideoitanne, jos haluatte kuviinne jotain omaperäistä perinteisen tyylin kaveriksi.
-
En tykkää tehdä numeroa itsestäni tai olla pakosti esillä. Olenkin saanut kivaa palautetta siitä, että olen huomaamaton valokuvaaja, mutta aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
-
Vanhempani väittävät, että puhun vahvasti (kaikkien rakastamaa) turun murretta ja avopuolisoni huomauttaa kiusallisen usein, että sanomaani sanaa ei ole olemassa tai sanon sen väärin. Kanssani on siis hyvin mukavaa kommunikoida.
-
Vessapaperirulla laitetaan niin, että paperi tulee yläpuolelta ja kinkku kuuluu juuston alle, mutta ei anneta sen häiritä, jos olet eri mieltä asiasta.
Mitä sanot, tutustutaanko?
ASIAKKAAT KERTOVAT
HÄÄKUVAUS
Tuhannesti kiitos sinulle! Olemme katsoneet miehen kanssa kuvia yhdessä läpi ja ei voi muuta sanoa kun että joka ikinen kuva on kun taideteos! Aivan mielettömän upeita kuvia!
Olemme niin tyytyväisiä valokuvaaja valintaamme, paremmin ei olisi voinut mennä.
Häävieraat kehuivat paljon sinua, olit kun näkymätön ninja joka tupsahti esiin oikeina ajankohtina
Kiitos vielä kerran ja onnea ja menestystä ja kaikkea hyvää sinulle!
Me jatkamme kuvien ihailua täällä.
PERHEKUVAUS
En osaa edes sanoiksi pukea miten paljon näistä kuvista tykätään :) Niin mahtavaa, että sellaiset lasten "tunnusomaiset" ilmeet ja eleet on tallen tuneet kamerarullalle, ne kun unohtuu niin nopeasti, kun kaverit tossa kohisten kasvaa. Ja välittyy semmoinen lämmin fiilis otoksista. Näihin on ihana palata vuosien päästä <3
PARISKUNTAKUVAUS
Niin ihania kuvia! Kiitos! Sanoin miehelle jo kuvauksen jälkeen et oli jotenki voimaannuttava kokemus ja yhdisti meitä paljon. Tuntuu, että tässä pikkulapsi arjessa välillä toinen unohtuu ja tuli hyvään saumaan kuvaus kun tuli muistutus et samaa tiimiä ollaan ja edelleen yhtä köyttä vedetään <3 Ja noista kuvista mun mielestä välittyy se! Kiitos niin paljon <3
SINÄKUVAUS
Emmi on minun luottokuvaajani. Hänen kanssaan jokainen kuvaushetki on ollut ihanan luonnollinen ja voimaannuttava. Emmillä on lahja luoda turvallinen tila, jossa ei tarvitse likaa miettiä, vaan kuvaukseen heittäytyminen tuntuu helpolta ja miellyttävältä.